tiistai 1. kesäkuuta 2010

Nurmea ja pullaa

Tein eilen aika harkitun heräteostoksen. Yksi intohimoni ja keräilykohteeni on Arabian muumimukit. Ensimmäisen (rakkaus-muki) sain joskus vuosia sitten eräältä lapselta kevätjuhlissa, silloin en lainkaan pitänyt vaaleanpunaisesta, enkä juuri kyseisistä mukeistakaan. Nykyään tuolla kyseillä mukilla on erityinen arvo kokoelmassa, onhan se tosiaan ensimmäinen tuosta 27 mukin kokoelmasta. Eilen siis ostin tämän kesän sesonkimukin (ruusumuumi). Netistä löytyy luettelo kaikista ajansaatossa valmistetuista mukeista. Siinä sitä on haaveilemista, nuo vanhimmat tuotannosta poistuneet, kun ovat melkoisen kalliita.

Tänään onkin ollut taas ihanan aurinkoinen kesäpäivä. Työpäivään kuului kesäleiripalaveri ja välipalan laittoa koululaisille. Ehdinpäs työpäivän lomassa käydä kangaskaupassakin, muutaman (17) metrin hain kanttinauhoja. Kamalan värisiä, tuumasi työtoveri. Mutta ei kaikkia voi miellyttää retrovärit ja noihin retrokankaisiin ei ihan pinkit ja semmoset sovi. No mutta se työpäivästä.

Kotona sitten oli aivan pakko käydä takapihan viidakon kimppuun. Miksi ihmeessä nurmikon pitää kasvaa niin nopeasti ja miksi ihmeessä sen pitää antaa kasvaa niin pitkäksi, ettei tuo taloyhtiön sähkökäyttöinen leikkuri meinaa kulkea siinä. No jälkimäiseen lienee vain yksi vastaus, laiskuus. Selvisin hommasta kuitenkin ilman viidakkoveistä ja palkkioksi sain miehen valmistamaa ruokaa. Pakko myöntää, että mies tekee joistain ruuista selvästi parempia, kuin minä itse.

Tässä iltasella sitten tuli vielä hirmuinen makeanhimo (miehellekin) ja mitäpä siinä muuta sitten, kun pullataikina alulle ja katsomaan, mitä kaapista löytyy niihin "mausteeksi". Löytyi mansikoita ja vanilja gremeä. Tuli oikein makoisia iltaherkkuja. Näppärä akka, pisteet siitä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit lukaisemassa höpinöitäni.