sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Loma on ohitse, arki alkakoon


Värittelin eilen aikani kuluksi noita Viipulan arvonnassa voittamiani leimakuvia. Tyttö ja poika saivat väriä akvarelli värikynistä. Tykkään käyttää noita kyniä oikeastaan kaikkeen, koska noissa väri on pehmeämpää kuin tavallisissa puuväreissä. Nyt kun kuvat on väritetty niitä pitäisi kai raaskia käyttää johonkin. No ehkäpä sitten kun seuraavan kerran innostun kortteilemaan.


Vietettiin eilen naapurissa tyttöjeniltaa. Sai loma oikein kunnon lopettajaiset ja samalla tuli tehtyä tästä päivästä tällainen makoilupäivä. Mukavaa kyllä oli. On aina ihana päästä tuulettumaan ihan vaan akka-porukalla.


Tänään onkin sitten pakkailtu kahta kassia.

Huomenna suuntaan leireilemään +10 vuotiaiden tyttöjen kanssa. Perjantaihin asti saa nauttia valmiista ruuasta ja tyttöenergiasta. Tämä onkin elämäni ensimmäinen täysin naisporukalla pyöritettävä leiri. Paikallinen leirikeskus sijaitsee todella kauniissa ympäristössä, joten jos vaan suinkin kerkiän, niin laitan teille kuvia ihasteltavaksi viikon varrella.

Toinen kassi on sitten valmiiksi odottamassa perjantaita, kun suuntana on Karvia ja Karvia-päivät. Viikonlopun ohjelmaan kuuluu siis taas jokkista ja ystäviä. Tällä kertaa jokkista tarvitsee seurailla varikon suunnalta, kun olemme miehen kanssa lupautuneet sinne töihin.

Oikein rattoisaa lomanjatkoa vielä lomaileville ja arjen ihanuuksia jo arkirutiineihin siirtyneille.

3 kommenttia:

  1. Arjen ihanuuksia koetaan täällä neljän viikon aikana, kun aloitin toimistosihteerin tuurauksen... Onneksi työpäiviä on vain kolme viikossa!

    VastaaPoista
  2. Olet tosiaan innostunut leimakuvista. Akvarellivärejä minäkin käytän.

    Mukavia leiripäiviä.

    VastaaPoista
  3. Hei! Sinulla on kiva blogi, juuri löysin :) Ja lisäsin heti seurattavien listalle.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit lukaisemassa höpinöitäni.