maanantai 29. marraskuuta 2010

Hei hei kaunis marraskuu


Pitkän kuuman kesän ja väriloistollaan riemastuttaneen syksyn jälkeen tämä mennyt marraskuu on tarjonnut lukuisia mielettömän kauniita päiviä. Marraskuu on myös täällä blogissa ollut vilkkain kävijämäärältään. Kiitos siitä lukijat ja kaikki satunnaisetkin vierailijat. Tästä on mukava jatkaa!


keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Talven ihmemaassa


Winter Wonderland
sleighbells ring, are you list'nin?
in the lane snow is glist'nin
a beautiful sight
we're happy tonight
walkin' in a winter wonderland!

Eilinen ajoittain aurinkoinen pakkaspäivä oli yksi niitä alkutalven kauneimpia. Puut olivat kauniissa kuurassa ja auringonvalo säteili lumikiteissä. Taivas oli jään sininen. Tulisipa noita kauniita päiviä paljon tänä talvena.


Pakkaspäivän innoittamana askartelin läjän lumikukkia uusilla leikkureillani. Pitipä sitten ideoida tuollainen servettirengaskin, sopisi ihan hyvin pakkasjuhliin tai miksei jopa joulupöytäänkin.


Töissä leivoimme pipareita ja toin yhden kotiinkin. Ripustin sen nauhalla keittiön ikkunaan. Ensimmäinen merkki lähestvästä joulusta kodissamme. Tuli kyllä heti melkoisen hyvä mieli.

Iloa tähän viikkoon!

lauantai 20. marraskuuta 2010

Terveisiä paratiisista


Jälleen kerran Tanpereen kädentaitomessut olivat juuri niin ihanat, mitä olin odottanutkin. Tällä kertaa sain mukaani pikkusiskoni ja vietimme oikein mukavan (tosin uuvuttavan) nelituntisen messuilla kierrellen. Ostoksiakin tuli tehtyä melko maltillisesti.


Ensimmäiseksi täytyy esitellä meidän kodin uusi asukas. Tämä TOLVANA pääsee saunaan tekemään sitä mitä parhaiten osaa. Tolvanoiden nettisivuilla sanotaan näistä vekkuleista kavereista, että "Tolvanalla on vaisto tuoda tolvanuutta sinne, missä sitä tarvitaan ja taito viedä ylitsepursunutta tolvanuutta eteenpäin". Vaikka messuostoksena Tolvana olikin heräteostos, olen silti pitkään halunnut tutustua näihin paremmin. Luin jokunen vuosi sitten jostakin (muistaakseni askartelulehdestä) artikkelin näistä ja näiden tekijästä ja siitä asti olen tällaista halunnut. No nyt on tolvanuus meidän kodissa tasapainossa.


Ennen messuja mietin mitä lähden hakemaan ja koska minulla ei vielä ollut yhtään leikkuria tai kuviolävistäjää, olivat ne hankintalistalla päällimmäisenä. Nämä kolme tulivat mukaan. Riittänee omiin tarpeisiin näin alkuun.


Muutaman halvan leimasintyynyn ostin ja pikkuriikkisen vaunu leimasimen. Tietääkö joku onko nuo tyynyt edes hyviä? No eivät olleet kalliita ja pika testauksella toimivat ihan hyvin.


Sain siskon vieraakseni jo eilen ja saimme viettää yhteistä laatuaikaa kahdenkesken (isäntä kun lähti kisareissulle Keuruulle). Opetin siskoa tekemään tuikkukortin ja tässä nämä meidän illan tuotokset ovat. Omani vasemmalla ja siskon oma oikealla. Ei huonoja vaikka aika myöhään valmistuivatkin. Tuo oman korttini nauha on Lidlistä, mainostivat sitä lahjanauhana.


Leppoisaa lauantai-iltaa, itse otan kupin kuumaa glögiä ja leikin noilla uusilla leikkureilla.

P*skarteluhaaste #66 - Max. 4 koristetta


P*skiksessa tällä viikolla ei saa koristella liikaa. Koristeita saa maksimissaan olla 4 kappaletta. Tämähän sopii minulle todella hyvin, kun en koskaan kovin paljon rönsyile noiden koristuksien kanssa. Päätin tällä kertaa osallistua haasteeseen kortilla, joka on tehty aiemmin; minulla kun nuo Posti-Paten kyydillä menevät kortit ovat olleet jo hetken valmiina. En oikein osannut valita tuosta valmiiden joulukorttien pinosta yhtä haasteeseen, joten kuvasin kaksi melkein saman näköistä. Pinossa kaikki kortit noudattavat tätä melko simppeliä ja yksinkertaista linjaa, mutta kahta täysin samanlaista ei ole.


Kumpikos näistä korteista miellyttää sinua enemmän?

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Enkeleitä lasten kanssa


Miten kamalan ylpeä olenkaan taas noista meidän pienistä kerholaisista. Teimme tuollaisia kuvan enkeleitä tänään ja homma onnistui kaikilta (myös niiltä ihan pikkuisilta) oikein mainiosti. Homma sujui jopa niin hyvin, että itse pystyin räpsimään kuvia tekovaiheistakin, joten saatte nyt vähän toisenlaisen kuvitetun askarteluohjeen.


Tarvikkeet tähän:
  • Vanua, pumpulia tai villaa
  • lasipurkki (meillä oli varastossa tuollaisia desin pikkupulloja)
  • massapalloja
  • lankaa hiuksiksi
  • höyheniä siiviksi
  • askartelupunosta sädekehää varten


Täytä purkki vanulla, (vaihtoehtoisesti voi käyttää jotakin muuta valkoista täytettä, vain mielikuvitus on rajana). Käytimme tässä hommassa pitkän siveltimen vartta apuna, kun noiden pullojen suut olivat aika pienet.


Piirrä massapalloon kasvot ja liimaa "pää" purkin suuaukkoon.


Leikkaa langasta sopivan pituisia pätkiä ja liimaa enkelille hiukset.


Kiepauta askartelupunoksesta rinkula ja liimaa se enkelin päähän sädekehäksi.


Liimaa höyhenet purkin kylkeen, enkelin selkään siiviksi. Tässä hommassa lapsi tarvitsee aikuisen apua, tuo lasiin liimaaminen ei ole kovin helppo homma. Alla on kaksi erilaista esimerkkiä siipien asennosta. Minulle on tärkeää, että lapset saavat tehdä töistään oman näkemuksensä mukaisia. Sellainen täysin mallinmukainen askartelu, kun ei ruoki lapsen omaa luovuutta, päinvastoin voi jopa tuhota sen.



Ja sitten alla vielä koko enkelijoukko. Hienoja eikö vain..


Lähdenkin tästä jatkamaan joulukortteja, alkavat olemaan jo hyvällä mallilla.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Leppoisa sunnuntai


Tänä sunnuntaina on vaan oleiltu kotosalla. Mies on katsellut elokuvia ja minä olen touhuillut omiani. No tuli se formuloiden kauden päätöskisa katsottua ihan yhdessä. Eilinen tikkareissu meni meiltä molemmilta oikein mukavasti, mies voitti kaikki pelinsä ja minä puolet omistani.



Tällaisen sydänliinan virkkasin joulua odottelemaan. Malli ja ohje on uusimmasta Suuri Käsityö lehdestä. Siinä se tosin on (kuva alla) tehty ohuemmasta langasta ja patalapuksi. Minä päätin virkata tuosta juuttinarusta ja punaiset reunukset on ihan villalankaa. Kuvassa liina on vielä ihan mutkalla, saa nähdä saako sitä kunnolla silitettyä. Kokoa tälle tuli n. 25x29cm.


Muitakin ihania jouluideoita tuossa lehdessä on. Olisi vain enemmän aikaa tehdä.


torstai 11. marraskuuta 2010

P*skarteluhaaste #65 - Niittejä ja nappeja


Tämän viikon p*skiksessa aiheena on niitit ja napit. Tällainen syntyi tuon eilisen kortin jälkeen, hiukan enemmän nappeja ja taisin vähän innostua noiden niittienkin kanssa.


Tällä mennään tällä kertaa..


keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Näin sydämeeni joulun teen


Meinasin tätä korttia ensin tämän viikon P*skikseen, mutta sitten kuitenkin liitin tämän Koukussa kortteihin sivuston Jouluhaasteeseen, koska katsellessani tätä korttia alkoi päässäni soimaan...

On jouluyö, sen hiljaisuutta
yksin kuuntelen,
ja sanaton on sydämeni kieli
Vain tähdet öistä avaruutta
pukee loistaen ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli
Näin sydämeeni joulun teen
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen

Sopii siis melkoisen hyvin annettuun aiheeseen, joka on Sydämeeni joulun teen laulu.


Tämä kortti sai alkunsa päässäni, kun katselin töissä ikkunasta. Viime öisen lumimyräkän jäljiltä maa oli puhtaan valkoinen ja päivä alkoi pikku hiljaa availemaan silmiään ja koko maisema näytti niin kovin kauniin siniseltä.


Olen aivan ihastunut tämän kortin rauhallisuuteen. Toisaalta tähän korttiin sopisi tekstiksi myös "Hyvää yötä", mutta nukkumaan mennessä ei ole tapana antaa kortteja, joten "Hyvää joulua" on parempi.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Lumimyrskyn keskellä


Tänään se sitten tuli, talven ensimmäinen kunnon lumimyräkkä. Ihan niin kuin oli luvattukin. Kuvassa vaan tuo keli on melkoisen eksoottinen, näin marraskuun alkuun ja vieläpä Suomessa. Se on kai se ilmastonmuutos.. hih...


5aralla arvonnassa ihana joululehti huomiseen saakka. Kannattaa käydä osallistumassa täällä!!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Aika kaunis ja mukava sunnuntai


Tämä sunnuntai alkoi kauniilla aurinkoisella aamulla. Vaikka aamun vietinkin töissä, tuossa ylemmän kuvan rakennuksessa jäi päivästä silti vielä monta monta tuntia kaikkeen mukavaan ja hyödylliseen puuhaan. Päivään mahtui pyykkiä ja tiskiä ja miehen kanssa yhteistä ruuan valmistusta (on ihanaa tehdä yhdessä jotain isompi töistä ruokaa silloin, kun ollaan kunnolla vapaalla).


Meillä on töissä kokeiltu erilaista pyhäkoulumuotoa, sakastipyhäkoulua. Tämän syyskauden aikana tällaisia on ollu kerran kuukaudessa. Pyhäkoulu ajoittuu messun saarnan ajaksi siten, että lapset kutsutaan omaan ns. pikkukirkkoon sakastin yhteydessä olevaan pikkukappeliin. Pikku kirkossa lauletaan, kuunnellaan ja hiukan jotain askarrellaan. Tänään tehtiin tuollaisia eläinten laivoja, koska aiheena oli Nooa. Eläimet on koottu eri kokoisista ympyröistä ja laiva kertakäyttölautasesta.

Kotihommien lisäksi ehdimme miehen kanssa myös pienelle "retkelle". Käytiin kirppiksellä, idea parkissa ja ystävän uudessa kodissa, jota hän kovasti remontoi. Kirppikseltä tein ihanan löydön, tuon kuvan viikinkikapan. Maksoi vain 5€ joten sen kummemmin tutkimatta se lähti mukaan, ajatuksella "kyllä siitä jotain saa tehtyä". Kotiin tuntua mittailin sitä ja kuinka ollakaan se on juuri passeli meidän olohuoneen ja keittiön verhoksi, eli mittaa tuolla ihanuudella on n. 5 metriä. Nuo viikingit ovat niin hauskan näköisiä. Nyt vaan mietin, että laittaisinko sen heti ikkunaan vai koittaisinko sittenkin löytää jotain jouluista hetkeksi ja tuon vasta tammikuussa.

Sellaista tänään, nyt olisi aika malttaa mennä nukkumaan, vaikka mieli tekisi mennä ulos ihastelemaan kaunista lumisadetta.


lauantai 6. marraskuuta 2010

Isälleni


Vanhempani kävivät tänään vierailulla ja päätin järjestää isälle ihan pienimuotoiset syntymäpäiväjuhlat. Emme ensi viikonloppuna pääse isänpäivää juhlimaan isän luokse, niin meni sekin tässä nyt samalla. Kortiksi tein tällaisen mopokortin.


Kortin mopokuvan löysin sattumalta jostakin (en muista mistä) lehdestä ja hiukan kopiokoneen kanssa sitä suurentelin.


Tien mopolle tein vanhasta vetoketjusta. Jota koristin pienellä pätkällä pitsiä. Mopo liikkuu kortin reunasta reunaan, satuin tällaisen mallin liikuteltavasta kuvasta näkemään jossain netin uumenissa (nyt en tietenkään sitä enää löydä). Korttipohjaan on leikattu aukko ja mopo on kiinnitetty 3D tarralla kolikkoon (näkyy kuvassa moottorin takana), joka on aukon toisella puolella.


Lahjaksi isä sai Halavatun Pappojen cd-levyn, joten sekin sopi tähän mopoteemaan loistavasti. Levy on valittu yhden biisin vuoksi. Levyn kakkos biisi on näet nimeltään "Pappatunturilla Aju On Parasta Mittee Immeinen Voep Tehhä Hoosut Jalassa".


Tarjosin vanhemmilleni ensin keittolounaan oma tekemäni kauraleivän kanssa. Ja jälkkäriksi oli sitten kakkukahvit.


Kakku on jälleen hyytelökakku (ihan mun lemppari tehdä) mansikkakuorrutuksella. Koristukseksi asettelin tuollaisia sokerisia "lumipalloja". Kakun alla oleva "kakkupaperi" on ikeasta. Se on muovia, joten ei ole sellainen kertakäyttömalli, samassa paketissa tuli 4 erilaista alustaa.


Loppu viikosta makoilin muutaman päivän kotona flunssan kourissa ja tylsistyneenä ehdin vähän askarrellakin. Tämä tuikkukortti pääsee erään sikafanin joulua ilostuttamaan.


Leimakuva ja osa lumihiutaleista on kohotettu 3D-tarroilla, jotta erottuisivat hiukan paremmin. Taustapaperi on papermanian setistä. Leimakuvan, nauhan ja hiutaleet olen saanut Koukussa kortteihin sivuston salaisten toiveiden kautta.


Itselleni ja molemmille siskoilleni tein tällaiset jouluiset lorupussit. Kangas on peräisin kirpputorilta löytämästäni kaitaliinasta. Piti olla ihan helppo ja nopea homma, mutta ompelukoneenipa päätti sitten jäädä sairaseläkkeelle kesken ompelemisen. Saankin nyt sitten toivoa joulupukilta uutta konetta, jotta saan jatkaa ompeluharrastustani ja nuo muutaman keskeneräisen työn valmiiksi. Ompelin sitten nuo kanttinauhat käsin, ei ole ollenkaan minun lempipuuhaani ja jälkikin on senmukaista. Valmiiksi asti tein kuitenkin.

Jospa sitä alkaisi rauhoittua lauantai-illan viettoon, ohjelmassa saunaa ja telkkuviihdettä. Kynttilät palavat pyhäinpäivän kunniaksi takapihalla, muistuttavat rakkaista, joita en enää tässä maailmassa voi nähdä.

Kiitos taas kerran kun luit höpinöitäni, jätäthän piristävän kommentin!




Rauhaisaa pyhäinpäivän iltaa sinulle!

torstai 4. marraskuuta 2010

Valokuvatorstain haasteeseen nro. 183


Hippokampustajan blogin kautta olen seuraillut muutamaa valokuvaushaasteblogia. Ja tänään valokuvatorstain haasteena oli lyhyesti ja ytimekkäästi huutomerkki ! Ja kuinkas sattuikaan, eilen otin yhdestä omasta työpisteestäni kuvan, joka sopii minusta aiheeseen. Olkoon tämä nyt nimeltään "Hätähuuto korkeuksiin". Hiukan selvennän ajatusmaailmaa, katso talonnumeroa ja katolla olevaa symbolia.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Paljetteja isille


Viime viikolla kuulamaalatut pohjat saivat tänä aamuna vähän lisä koristusta. Piirtelin kaikkiin kortteihin keskelle sydämen ääriviivat..


..ja lapset sitten liimasivat paljetteja viivan päälle. Meidän kerholaisten isit siis saavat päiväänsä hiukan *blingblingiä*. Lapset tykkäsivät hirmusti näistä "timanttisydämistä".


Mietin kovasti mitä näihin olisi laitettu lisäksi (siis ennen tätä paljettiajatusta), en halunnut mitään mikä olisi liikaa peittänyt tuota upeaa maalattua taustaa. Tämä paljettisydän erottuu mielestäni tosi hyvin kortista ja antaa maalaukselle vähän kehystä.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Marraskuista harmautta


Syksyn kauniit värit alkavat olemaan vain muistoja. Marraskuu toi tullessaan harmaita aamuja, jolloin kaikki näyttää pysähtyneen. Aivain kuin luonto odottaisi lumipeitettä talvileponsa suojaksi. Harmaus saa mielenkin pysähtymään, aivan kuin sitä itsekin odottaisi jotain.


Tämä pysähtynyt harmaus on melkoisen väsyttävää. Taitaa olla sitä paljon puhuttua syysväsymystä ilmassa. Tulisi jo se talvi ja kauniit pakkaspäivät. Tulisi jo järvien jäät ja lumiset puut.


Minun onnekseni Posti-Pate oli tuonut postilaatikkoon paketin KoukussaKortteihin ystävältä. Aivan ihanaa saada jotain muutakin, kun mainoksia ja laskuja. Jotenkin harmaa päivä sai sittenkin hiukan väriä ja hymyä.