perjantai 21. tammikuuta 2011

Lumiukkoja sateessa


Uusi vuosi lasten kanssa askartelemisen merkeissäkin on saatu käyntiin ja ihan ensimmäiseksi syntyi lumiukkoja. Kuten olen jo aiemmin kertonut, tavoitteena kuluvan kerhovuoden aikana meillä on tarjota lapsille mahdollisimman erilaisia tekniikoita askartelussa.


Tässä askartelussa käytimme taustan tekemiseen leimailutekniikkaa. Valmistin lapsille muutamia kuplamuovileimasimia Taika-lehden innoittamana. Ja leimasimme "lumisateen" siniselle kartongille valkoisella pullovärillä.


Tämä tekniikka tuntui olevan lapsille helppo, kaikki osasivat ja onnistuivat (mikä onkin tärkeää mielestäni).


Lumiukot kokosimme lasten itse leikkaamista lumipalloista. Tässä vaiheessa koeteltiin ohjaajan taitoja. Oli todella vaikeaa olla puuttumatta pallojen paikkoihin tai muotoihin, vaikkakin minulle on tärkeintä, että lapsi saa tehdä omanlaisensa tuotoksen ja siten kehittää itse omaa luovuuttaan. Pääasiahan on, että lapsi nauttii tekemisestä ja on itse tyytyväinen lopputulokseen. Ohjaaja onnistui pitämään näppinsä kurissa ja lapset saivat aikaan todella mielenkiintoisenkin näköisiä ukkeleita.


Ukot saivat vielä nappeja somisteekseen ja paperista leikatun porkkananenän.


Ja sitten alle vielä yksi oma väkerrys. Tämä muumi-intoilija, kun tekee haluamansa vaikka itse. Hattivatti on n. 6 senttiä pitkä ja täytetty ihan kovaksi vanulla.


5 kommenttia:

  1. Oih, tahtoo kans tuallaasen hattivatin!

    Mekin ollaan tällä viikolla tehty lumiukkoja :P

    VastaaPoista
  2. Hih :) täälläkin suunnitellaan lasten kanssa lumiukkoja lumisateeseen .

    VastaaPoista
  3. Kiva idea toi kuplamuovi :) kiitos kun jaoit tämän! ps. meillä on samat askarteluliinat :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Lystikäs hattivatti. Poikkesin tervehtämään löydettyäni blogisi. Nyt yllätystä suunnittelemaan!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit lukaisemassa höpinöitäni.