tiistai 15. maaliskuuta 2011

Blogini toinen tunnustus

Kiitos Elina tunnustuksesta. Sain tämän tosiaan jo muutama päivä sitten, mutta nyt on aikaa vastailla tunnustuksen mukana tulleisiin kysymyksiin ajatuksella.




1. Milloin aloitit blogisi?

27. toukokuuta 2010 blogini näki päivän valon ja alun epäilyksestäni huolimatta olen jaksanut kirjoitella juttujani jopa n. 140 kertaa.


2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Blogissani olen jakanut askarteluideoita, esitellyt korttejani ja käsitöitäni. Höpötellyt joutavia ja levitellyt kuvia arjen ihmeistä.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna kaikkiin muihin?

En nyt tiedä onko täällä mitään kovin erityistä. Ehkäpä nuo kuvitetut askarteluideat.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Lueskelin Päivänpesän elämää-blogia, josta linkkien yms. kautta löysin muitakin ihania blogeja ja päätin kokeilla kuinka kauan oma innostus blogimaailmassa kestäisi. Sitten vielä piti pohtia jonkin aikaa, olisiko minusta tähän ja kun tarpeeksi olin pohtinut tartuin toimeen.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Alun jälkeen moni asia on muuttunut. Tästä on tullut aikalailla askartelu ja käsityö painoitteinen blogi. Haluaisin ehkä kuitenkin kirjoitella enemmänkin niistä arjen ihmeistä, joista blogin otsikkokin kertoo. Kaiketi niitä tulee sitten, kun taas ehdin pyörimään ja ihmettelemään kameran kanssa.

Sitten tämä pitäisi jakaa eteenpäin. Valinnan vaikeus on suuri, sillä moni blogi tämän ansaitsisi ja monissa blogeissa tämä jo on. Valitsen kuitenkin seuraavat blogit, jotka saavat tämän.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit lukaisemassa höpinöitäni.