torstai 14. heinäkuuta 2011

Mattopyykkillä


Tänä aamuna sää näytti riittävän hyvältä matonpesulle (piti jo alkuviikosta käydä pesemässä, mutta säät olivat niin huonoja). Päätin olla ajoissa, jotta saan juuri haluamani paikan ja rauhan puuhata ja haaveilla ja suunnitella pestessäni.


Yhdeksältä aamulla ei vielä kukaan muu ollut ehtinyt paikalle ja ensimmäisen maton sainkin pestä täydessä rauhassa (sen jälkeen paikalle tuli muitakin ja pian olivat lähes kaikki pesupaikat käytössä).


Muut eivät kuitenkaan häirinneet puuhiani ja vaaleanpunainen harja hinkkasi matot puhtaiksi uutta kotia varten.


Pesin viisi mukanani ollutta mattoani huolella ja aikaa puuhiini kului melkein kolme tuntia. Samalla sain nauttia auringosta, kuunnella musiikkia ja haaveilla tulevasta kodista.


Viimeistään viikon päästä saamme avaimet uuteen kotiin ja sitten nämä hyvän tuoksuiset puhtaat matot pääsevät taas lattialle.


Kun vihdoin matot oli pesty päätin palkita itseni kirppisreissulla.


Mukaani tarttui läjä nauhoja, hiukan paljetteja ja vanhoja paperinukkearkkeja. Ajattelin että kai näistä jotain hyötyä on askarrellessa.


Kotona sitten vasta vähän tutkin ostoksiani ja nauhapusseista paljastui melkoisia ihanuuksia. Nyt tekisi mieli heti tehdä joku kortti, mutta kuten jo edellisessä kerroin, vasta sitten uudessa kodissa.


Paperinukkearkeista kaksi oli kokonaisia. Näistä voisi saada aika kivat taulut askarteluhuoneeseeni. Pitää miettiä.


Leikellyistä arkeista saa varmasti jotain johonkin kortti askarteluun.

Niin.. täytyy varmaan kertoa, että kaikkiin kirppislöytöihini minulla meni 5,5 euroa, ei siis ollenkaan paha palkinto mattopyykistä.


2 kommenttia:

  1. Oih, ihania aarteita! Ja ihana saada hyväntuoksuiset puhtaat matot uuden kodin laatteelle. :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja askartelu löytöjä!
    Puhtaat matot on ihanat, tänä kesänä en itse ole pessytkään, kuin pikkumattoja pesukoneessa.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit lukaisemassa höpinöitäni.