keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kuvamuistoja Englannin matkalta

Vietimme tänä vuonna juhannuksen Englannissa tikkakisoissa.


Elämäni ensimmäinen lentomatka oli melko tasaista kyytiä pilvien päällä. Lensimme Helsingistä Lontooseen.

*Portsmouth*

Lontoosta jatkoimme bussilla Southamptoniin.
Suosittelen bussimatkustusta kaikille, jotka haluavat nähdä maata vähän laajemmin. Matka Lontoosta Southamptoniin kesti reilun 2,5 tuntia ja matkan varrella ehti nähdä peltoja, Emmerdale-tyylistä asutusaluetta, pieniä kaupunkeja ym. mahtavaa.

*North Wood*

Southamptonista jatkoimme lautalla Isle of Wight -saarelle, jossa vietimme ensimmäisen yön ystävämme isoisän luona.

*Cowes*

Aamulla matka jatkui lautalla takaisin Southamtoniin ja sieltä junalla Chichesteriin.

*Southampton*

*Selsey*

Chichesteristä ajoimme taksilla Selseyhyn, jossa vietimme viikonlopun tikkakisojen merkeissä.

*Selsey*


Maanantaina palasimme taksilla takaisin Chichesteriin, josta jatkoimme junalla takaisin Lontooseen odottelemaan kotiinpaluulentoa.

*Chichester*

*Lontoo*

Matka oli oikein mukava. Valokuvia reissusta (kisakuvat mukaanlukien) napsin n. 200kpl. Ihan pakko päästä joskus uudelleen Englantiin. Saimme nauttia vieraanvaraisuudesta ja avuliaisuudesta paikallisten ihmisten taholta. Ainoastaan kahvi tuossa maassa on melko kamalaa, joka paikassa kun on tarjolla ainoastaan murukahvia (kotiinpaluun jälkeen olenkin jo muutaman pannullisen juonut OIKEAA kahvia).


Nyt on taas aika pakata tavarat kassiin ja suunnata leireilemään loppuviikoksi, loman ensimmäinen jakso siis on ohi, onneksi toinen jakso on vielä tulossa.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Makroviikko 13

Tämä viikko on "erikoisviikko", jonka aiheena JUHANNUSVIIKON KUNNIAKSI on

KESÄ

AIHETTA VOI TÄLLÄ VIIKOLLA KUVATA IHAN MISSÄ MIELEEN PÄLKÄHTÄÄ!


No minä kuvasin juhannuskuvani tänä vuonna Englannissa. Ja tässä paras makro reissultamme.


Lisää kesäkuvia löytyy täältä

torstai 23. kesäkuuta 2011

Keräilijän onni

Disneyn klassikko kokoelmani on uusinta (nro 50) vaille täydellinen ja ajattelin postata muille keräilijöille avuksi klassikko listan. Ai, että olen ylpeä tästäkin kokoelmastani. Kun tuo viideskymmenes joskus löytää tiensä meidän hyllyyn alkaa klassikkomaratoni, eli aion katsoa nuo kaikki numero järjesstyksessä.

1. Lumikki ja seitsemän kääpiötä 1937

2. Pinocchio 1940

3. Fantasia 1940

4. Dumbo 1941

5. Bambi 1942

6. Saludos Amigos 1943

7. The three Caballeros 1945

8. Make mine music 1946

9. Fun and Fancy Free 1947

10. Melody Time 1948

11. Ichabod and mr Toad 1949

12. Tuhkimo 1950

13. Liisa Ihmemaassa 1951

14. Peter Pan 1953

15. Kaunotar ja kulkuri 1955

16. Prinsessa Ruusunen 1959

17. 101 Dalmatialaista 1961

18. Miekka Kivessä 1963

19. Viidakkokirja 1967

20. Aristokatit 1970

21. Robin Hood 1973

22. Nalle Puh 1977

23. Bernard ja Bianca 1977

24. Topi ja Tessu 1981

25. Hiidenpata 1985

26. Mestarietsivä Basil Hiiri 1986

27. Oliver ja kumppanit 1988

28. Pieni Merenneito 1989

29. Bernard ja Bianca Australiassa 1990

30. Kaunotar ja Hirviö 1991

31. Aladdin 1993

32. Leijonakuningas 1994

33. Pocahontas 1995

34. Notre Damen Kellonsoittaja 1996

35. Hercules 1997

36. Mulan 1998

37. Tarzan 1999

38. Fantasia 2000 2000

39. Keisarin Uudet kuviot 2000

40. Atlantis 2001

41. Lilo ja Stitch 2002

42. Aarreplaneetta 2002

43. Karhuveljeni Koda 2003

44. Lehmäjengi 2004

45. Pikku Kananen 2005

46. Aivan Willit 2006

47. Riemukas Robinsonin perhe 2007

48. Bolt 2008

49. Prinsessa ja sammakko 2009

50. Kaksin karkuteillä 2010


maanantai 20. kesäkuuta 2011

P*skarteluhaaste #95 - Viidakko/tropiikki


Edellisen p*skishaasteen aikana jo päätin, että seuraavaan haasteeseen osallistun, oli aihe sitten mikä vaan. No tytöt olivat sitten keksineet melko haastavan aiheen, mutta päätetty mikä päätetty, osallistuttava oli. Tämän kertaisen haasteen aiheena siis oli viidakko/tropiikki.


Ensimmäinen ongelma tuli heti.
Eihän minulla ole mitään viidakkoon sopivaa leimaa.
No piirsin sitten itse apinan.
Toinen ongelma, ei mulla oo taustapapereitakaan viidakkoon.
Ongelman ratkaisin ajellessani takapihan apilaviidakosta nurmikkoa, apilapaperihan minulta löytyy.


Kolmas "ongelma" oli teksti. En halunnut mitään onnittelutekstiä ja kun korttikin on vähän mitä sattuu niin ainoa ajatus oli "NO MORO", joten korttiin tuli tekstiksi moro. Kirjaintarrat löysin kirppikseltä pikku hinnalla.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Pinnalla

Hippokampustajan blogin kautta olen löytänyt monia hauskoja valokuvaushaasteita, joista tässä uusin. Makroviikot haasteissa on tarkoituksena kuvata jotain haasteessa määrättyä LÄHELTÄ.

Tällä viikolla piti kuvata jotain pintaa ulkona. Minäpä sitten pyllistelin pihalla kameran kanssa ja kuvasin pintoja. Varmasti huvittavaa naapureista. Mutta ei haittaa, minulla oli kuitenkin oikein hauskaa.


Kuvaamistani pinnoista valitsin haasteeseen tämän leikatun pinnan.


Muita kuvaamiani pintoja alla ja toisten kuvaamia pintoja täällä.





Ihanaa, kun lomalla on aikaa leikkiä kameran kanssa.

Kaikkea sitä lomalla näkeekin


Aloin tuossa kotiovella katselemaan, että "jo on iso linnunkakka lapiossa".


Lähempää katsottuani totesin sen olevan jokin ötökkä.


Omituinen iso ötökkä, sillähän on jalat molemmissa päissä.


Hetkinen, niitähän onkin kaksi.


Ja mitä ne tekee?? Meidän oven pielessä. No hyi!


Lopulta kuitenkin jätin otukset rauhassa jatkamaan puuhaansa.

kuvamuistoja Savonlinnasta


Viikonloppu Savonlinnassa oli oikein mukava.


Lauantaina aurinko helli ja koska itse en osallistunut kisoihin ehdin käydä kameran kanssa pyörimässä kaupungilla.


* * *


Ihailin upeita maisemia ja tutustuin muutamaan aivan ihanaan sisustusliikkeeseen. Uuteen kotiinkin hankin jotain pientä.



* * *


Kisailut meni miehellä ihan mukavasti. Lauantaina voitto ja sunnuntaina 3.-4. sija.


* * *


Iltaa vietimme ystävien ja tuttavien kanssa. Ja oli oikein mukavaa.


perjantai 10. kesäkuuta 2011

Vihdoinkin lomalla


Tänä kesänä pidän lomani kahdessa eri jaksossa, joista ensimmäisen jakson ensimmäinen päivä on tänään. Tämä ensimmäinen lomajakso on kahden viikon mittainen ja huipentuu juhannuksen Englanninmatkaan.


Ensimmäisen lomajakson aikana aion oikeasti lomailla ja tehdä kaikkea mukavaa ja itselle voimia antavaa. Jos säät sallii niin kaiketi voisin käydä mattopyykillä tms. jota en kuitenkaan aio suunnitella sen kummemmin.


Toivottavasti saan annettua aikaa käsitöille, joita tehdessä on aikaa haaveilla. Haaveilu on yksi niistä asioista, jotka rentouttavat minun päätäni pitkän työvuoden jälkeen.


Toinen lomajaksoni onkin sitten 3 viikkoa pitkä ja ajoittuu heinäkuulle. Sille jaksolle on jo suunniteltu ohjelmaa, joka varmasti pitää melko "kiireisenä". Tänä kesänä meillä on edessä muutto omaan (pankin) asuntoon, jossa on tilaa harrastuksille ja ystäville. Haaveistani huolimatta päädyimme hankkimaan kerrostaloasunnon, koska tämän hetkinen menevä elämämme ei vielä anna aikaa oman talon tai suuren pihan hoidolle. Ehkä joskus tulee senkin aika.


Näin loman alkajaisiksi suuntaamme tänään kulkumme Savonlinnaan, josta toivottavasti saan jonkinlaista kuvamateriaaliakin teille jaettavaksi.


Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!


PS. Suuren suuret kiitokset teille kaikille lukijoille ja kommentteja jättäneille. Blogini täytti toukokuussa yhden vuoden ja sen kunniaksi järjestän teille kesän aikana jonkinlaisen pienen arvonnan, mutta siitä tuonnenpana.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Valokuvatorstain haasteeseen nro. 211

Nämä helteet saavat meidätkin jo näkemään kaikenlaista kummaa, joten haasteena on

kesäkummitus.

Haasteen taustaksi ja lisäinspiraatioksi saatte vielä seuraavan tekstilainan:

"Kylmä viima kohosi portaita ja puhalsi niskaani. Nyt perästäpäin epäilen, että todella hieman pelästyin; mutta silloin minusta vain tuntui, että täytyy olla hiukan varovainen. Siksi ryömin päättäväisesti vuoteen alle ja odotin.

Hetken kuluttua portaat alkoivat narista. Pieni narahdus ja sitten vielä toinen. Minä tiesin, että askelmia oli yhdeksäntoista, sillä portaiden rakentaminen oli ollut aivan erityisen työlästä (ne olivat näet kierreportaat). Laskin siis yhdeksäntoista narahdusta. Sitten tuli taas hiljaista ja minä ajattelin: - Nyt se seisoo oven takana..."


Haasteen löydät täältä

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

KK:n kesähaaste nro 1

Pitkästä aikaa innostuin ottamaan osaa haasteeseen. Tässä haasteessa oli ihana luonnos, joka innosti tekemään. Kukkia mietin taas pitkään ja koska merirosvopoika vaati saada jotain kiiltävää rinnalleen tein kukat eilen syömieni suklaanamien papereista. Tätä korttia innosti hiukan myös työkaverin syntymäpäivä, työkaveri näet on vastikää kotiutunut merirosvojahdista Intian valtamereltä.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Taivas varjele, mitä sieltä tulee..


(alkoi kummasti tuo lätkäbiisi soimaan päässä, kun katselin hetki sitten auringonlaskua kameran linssin läpi)

perjantai 3. kesäkuuta 2011

"Tilattu" ja toimitettu


"Tilauksesta" tein tällaisen kirjasen. Meillä töissä on esimiestasolla melkoinen myllerrys käynnissä tänä vuonna ja kevätkauden sijaisuutta tehneelle "pomonkorvikkeelle" (tämä nimitys on ihan omani ja todellakin hyvin lempeämielinen) pyydettiin tekemään kortti. No minähän tein. En kuitenkaan halunnut tehdä mitään peruskorttia, joka olisi ehkä hetken ollut jossain esillä ja sitten kadonnut arkistoihin.


Tein kirjaan muutaman "lisäsivun" tagien muodossa. Jätin tagit tyhjiksi, ajatuksella, että niitä voi saaja itse täytellä itselleen tärkeillä asioilla. Muuten koristin kirjan sivut runoilla ja mietteillä. En taas osannut valita kirjan aukeamista yhtä esimerkiksi, joten kuvasin kaikki ja saatte nyt tutkailla ihan koko kirjaa. (Klikkaamalla kuvia saa suuremmiksi ja ainakin osa teksteistä on näin luettavissa.)








Näiden aukeamien lisäksi viimeisellä aukeamalla oli keltaisella kehystetty valkoinen paperi, johon kirjoitimme kaikki omat nimemme.