sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Terveisia Askartelupirtistä


Eilen pääsin ensimmäistä kertaa osallistumaan askartelutapahtumaan ja voin nyt todeta, ettei se tule jäämään viimeiseksi. Kangasalan Pirtillä järjestettiin Askartelupirtti niminen tapahtuma ja kerrankin sattui osumaan kohdalle ns. vapaa viikonloppu, joten pääsin mukaan. Pakkailin mukaan materiaaleja ajatuksenani, että siskon pojalle on tehtävä 5-vuotis synttärikortti (lähden tästä ihan kohta juhlimaan) ja omalle isälle isän-/syntymäpäiväkortti (isäni syntymäpäivät ovat n. viikko ennen isänpäivää) olisi hyvä saada jo valmiiksi. Aamulla hiukan jännitti, koska tiesin, etten tunne tapahtumasta muita osallistujia kuin Marikan, mutta silti lähdin innokkaana katsomaan millainen tapahtuma on.


Sain päivän aikana tehtyä kolme korttia, kuvat olin kyllä jo värittänyt kotona valmiiksi. Kuvista ylimmäinen on siskon pojan synttärikortti, tämä joulukortti syntyi ns. bonuksena hiukan hankalien papereiden pyörityksen ja Puuhiksen mielipiteiden avulla. Oikeastaan siitä tuli aika kiva ja melko raikkaan oloinen.


Isänpäiväkortinkin sain aikaiseksi. Tapahtuman järjestäjä Anulta ostin noita ruuvihaaraniittejä, joita olen jo pitkään havitellut itselleni. Tuo leimakuva (olen sen joltain jossain saanut) sopii isälleni mielestäni aika hyvin. Ja tuo Lissulta saamastani paperista leikattu teksti on ihan isästäni kertova.


Tekstin taakse jätin 3D-teipin avulla taskun josta saa vedettyä ulos onnittelutekstin.


Hiukan piti tietysti saada uutta omiin varastoihin. Kaikkea en tosin ostanut vaan osa on tapahtuman sponsoreiden lahjoituksia ja arvontapalkintokin kuvaan joutui.

Vierustovereilta lainasin leimasimia ja Paula opetti minua stanssaamaan. Nyt mun on sitten ihan pakko saada sellainen vempele kotiin. Tosin ihan ensimmäinen seuraavaksi hankittava "laite" on paperileikkuri. Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että en sellaista tarvitse; minulle riittää sakset, mutta nyt tiedän sen olevan ihan ehdoton.

Kiitos kaikille mukana olleille, järjestäjille ja vieressä askarrelleille Tainalle ja Anskulle. Toivottavasti tavataan taas jossakin.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kotoilua lomalla


Ennen loman alkua ajattelin, että lomaviikolla ehdin olemaan kiltti blogini lukijoille ja kirjoittelemaan kaikenlaista. Vaan kuinkas kävikään. Nyt perjantaina ehdin jotain tänne laittamaan. Koko viikon olen oleskellut kotona ja touhunnut kaikkea mukavaa.


Maanantaina askartelin kortteja, tiistaina neuloin, keskiviikkona kokkasin ja leivoin sämpylöitä ja sitten haimme miesotuksen kanssa vihdoin eteiseen lipastoja, torstaina siivosin ja leivoin pullaa ja tänään leivon suklaakakkua ja odottelen tärkeitä vieraita (äitiä ja isää ensimmäistä kertaa tähän kotiin).


Loma on kyllä ollut ihana ja tuli selvästi tarpeeseen ja juuri oikeaan aikaan. Ehkäpä sitä taas jaksaa puurtaa jouluun asti töissä.

Lauran korttihaaste 5

Lauran korttihaasteessa tällä kertaa oli tarkoitus tehdä helppo ja nopea joulukortti. Tässä minun pikatekeleeni. Oli kyllä tosi nopea tehdä, kun kuvaksikin valitsin tarran ja muutenkin kaikki on vain valmiita pätkiä tai paloja tai koristeita, jotka olen vain liimannut paikoilleen.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Rauhoittavat rauniot


Viikko sitten saimme miesotuksen kanssa viettää harvinaista vapaata viikonloppua. Kuten varmaan joku on osannut blogin rivien välistä lukea, elämme melkoisen vauhdikasta ja menevää elämää harrastuksemme vuoksi. Päätimme viettää vapaatamme sukuloimalla vanhempieni ja siskojeni luona. Paluumatkalla sitten pysähdyimme Pälkäneen rauniokirkolla. Olen kirkon raunioita monesti katsellut ohi ajallessa ja nyt (vihdoin) ehdin pysähtyä.


Kirkko on valmistunut 1400-luvun lopulla (arviolta 1495-1505), tarkkaa rakentamisvuotta ei tiedetä. Alunperin kirkko on ollut katolinen, sittemmin uskonpuhdistuksen jälkeen luterilainen.


Kirkkoa on sisäpuolelta tuettu ja kunnostettu useaan otteeseen.


Rauniokirkon kuvaaminen rauhoitti mieltä. Kirkon korkeat ja paksut seinämät ikkuna-aukkoineen ovat aika puhuttelevia.


Mitä kaikkea nämä seinät ovatkaan nähneet?


Tämä oviaukko on kirkon asehuoneen ja runkohuoneen välissä.



Kuinkahan moni ihminen on osallistunut näiden kivien paikoilleen latomiseen?


Minkähänlaisia ihmisiä tästä ovesta on kulkenut?


Suosittelen pysähtymään rauniokirkolla Pälkäneellä. Vaikka rauniot sijaisevat melko lähellä valtatietä, on seinämien sisäpuolella ihanan hiljaista ja rauhoittavaa.


Lisää tietoa kiinnostuneille täältä ja netistä hakukoneilla.


Huomaathan, että nämäkin kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaani!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Askarteluideat lapsille muuttavat


Tervetuloa uutukaiseen

Olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni askarteluideoille uuden selkeämmän blogin, josta ne olisi helpommin löydettävissä. Ja nyt sain vihdoinkin aikaiseksi aloittaa. Tästä eteenpäin "uudet" ideat siis tulevat ihan omaan blogiinsa ja kun joskus aikaa löytyy niin siirtelen näitä täälläkin olevia "vanhoja" sinne. Tämä vanha blogi keskittyy tästä eteenpäin kaikkeen muuhun; kortteiluun, käsitöihin ja arjen ihmeisiin. Käykäähän tutustumassa uutukaiseen (ei siellä vielä paljon mitään ole, mutta jatkossa sieltä saattaa löytyä helpotusta puuhastelujen suunnitteluun).

maanantai 10. lokakuuta 2011

Samat materiaalit by Eemeli -JOULU- 4/4


Eemelin jouluringin viimeiset materiaalit sain lähettää minä. Ja yllä olevan setin lähetin rinkiläisille. Ja alla on oma tuotokseni näistä. Sain käytettyä kaikki muut paitsi paljetteja. Leimasin on muuten joku Tiimarin halpis, mutta minun mielestä aika kiva.


Kiitoksia Eemelille (jälleen) ringin järjestämisestä ja muille mukana olemisesta. Nämä ringit on kyllä mukavia ja ihanan haastaviakin toisinaan. Ja anteeksi oma saamattomuuteni ja kiireinen elämäni, korttien tekeminen ja postaukset eivät ole olleet ihan ajallaan.

Samat materiaalit by Eemeli -JOULU- 3/4

(kuva lainattu Johannalta KK-sivulta)

Eemelin jouluringissä kolmantena materiaalilähetysvuorossa oli Johanna (en minä, niinkuin yli-innokkaana väitin toisen kortin postauksessa). Johannalta tuli mukavat materiaalit joista sain tehtyä kaksi aika erilaista korttia.


Ensimmäisestä kortista tuli puna-kulta sävyinen ja leimakuvan värittelin ProMarkereilla aika tavalliseen joulutyyliin.


Toiseen korttiin kokosin jämät. Värittelin tämänkin kuvan ProMarkkereilla, mutta halusin kokeilla miltä tonttu näyttää harmaana. Lyhtyyn lisäsin keltaista ja kimalleliimaa.

Johannan matskuista käyttämättä jäi tähtifolio (mikä sen oikea nimi sitten onkaan) ja leikkurilla leikattu lehti (jonka onnistuin hukkaamaan, luultavasti roskien mukana).