lauantai 1. joulukuuta 2012

Blogijoulukalenterin ensimmäinen luukku


Ihan alkuun iso kiitos teille ihanille lukijoille, jotka halusitte olla mukana ilostuttamassa joulukuisia aamujani kalenteriluukkujen muodossa. Luukkuja tipahteli postinmukana pitkin syksyä ja keräsin ne heti alkuunsa samaan koriin, jossa viimevuotinenkin kalenterini oli. Tänä vuonna vain yksi luukku on niin iso, ettei millään mahdu koriin. 

Ensimmäisen päivän luukun minulle oli laittanut Siina. Luukku on ylemmässä kuvassa, kuvan oikeassa yläreunassa, punainen pussukka. 

Ja luukun sisältä paljastui..




LUNTA


Ihanaa, kiitos Siina. Tänä aamuna tuota valkoista ihanuutta tulee kyllä ihan taivaan täydeltäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit lukaisemassa höpinöitäni.