keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kyllä täällä ollaan elossa..


Pitkän tauon jälkeen päätin kertoa kuulumisia. Josko saisin tämän blogin taas uudelleen eloon.
Tauon aikana olen sairastanut pitkän masennuskauden, josta edelleen toivun, mutta voin päivä päivältä paremmin. Edelleen on päiviä, kun mikään ei tunnu miltään ja ahdistus on suunnaton, mutta ei tähän sairauteen ole kenelläkään mitään pikaparannuslääkettä, on vain koottava itsensä ja palasensa vähitellen.



Askartelulle minulla ei juurikaan ole ollut voimia, eikä juuri innostustakaan. Jokusen kortin olen tehnyt ihan tarpeen mukaan. 


Kuvannut olen paljon ja uusin innostukseni on selfiet. Blogin sijaan olen melko innokkaasti päivittänyt Instagramia (Tellihani), jonne olen kuvissani koittanut jakaa tätä monimutkaista elämääni.



Askel ja päivä kerrallaan, koitan löytää elämästäni ne asiat, jotka kantaisivat minua nyt ja tulevaisuudessakin. 


 Ystävien tuki on noussut hyvin tärkeään rooliin.

***

Ehkä vielä jonain päivänä voin todeta tämän kaiken olevan takana.
 Todeta olevani onnellinen.


 Ja sitten..

Kesälomani on tänä kesänä kulunut harrastusten parissa. 





Kiitos niiden, olen vielä lähes järjissäni :D


5 kommenttia:

  1. Parempaa jatkoa, toivottavasti masennus helpottaa! Itsekin olen siitä joskus kärsinyt, niin tiedän ettei ole kivaa kun mikään ei tunnu miltään ja mikään ei huvita eikä innosta...

    VastaaPoista
  2. Postauksesi kosketti! Voimia ja positiivisia ajatuksia, hyvä että olet jo paremmalla puolella.

    VastaaPoista
  3. Toivon sinulle voimia ja yhä enemmän niitä päiviä, jolloin ei ahdista tai masenna.

    VastaaPoista
  4. Voin hyvin kuvitella tuntemuksesi itsekin masennuksen läpikäyneenä. Ei ole nappia, josta painaa parantuakseen hetkessä. Ei keinoa, ei voimaa. Mutta askel askeleelta, kunhan myöntää tarvitsevansa apua ja olevansa ahdingossa, alkaa matka parempaan. Itseasiassa itsellänikin mieli ollut ailahteleva ja maassa. Kävin sitten lääkärin juttusilla ja minun onnekseni lääkityksellä saan itseni kuntoon. Ei siis masennus masennuksen takia, vaan kilpirauhasesta.

    Tuo korttisi on aivan ihana! Siinä on sitä jotain, mistä pidän. Kaikki nuo kellot, kohokuvioinnit, selkeys,...

    voimahali

    VastaaPoista
  5. Kiitos voimauttavista kommenteistanne! Olette ihania ja ihanan ymmärtäväisiä <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit lukaisemassa höpinöitäni.