tiistai 21. kesäkuuta 2016

Tällainen minä olen



...ja tältä minä näytän. En voi olla sitä, mitä muut minusta haluavat, enkä liiemmin pysty muuttumaankaan sellaiseksi, jollaisena muut minut haluaisivat nähdä. 

Oikeastaan, sillä ei minulle itselleni ole juurikaan merkitystä. Minusta on hyvä olla juuri tällainen.

Näin se alkaa, blogin uudelleen käynnistys, blogin luonne tulee muuttumaan varmasti enemmän Arjen ihmeellisen ihanuuden ihmettelyyn ja muutenkin elämän pohdiskeluun. Viimeiset neljä vuotta elämästäni olen ollut jonkinlaisessa hoitosuhteessa eri psykologien kanssa ja nyt, kun vihdoin toukokuun lopussa tämä "elämänvaihe" päättyi, on minulle tullut tarve jakaa omia ajatuksiani, tavallaan perustella itselleni (ja siinä samalla muille), miksi minä olen juuri tällainen. Käsityöt, valokuvat ja muut harrastukset ovat suuri osa arkeani, joten niitäkin tulette varmasti näkemään jatkossakin.

Latailin tähän nyt muutaman kuvan, jotka kertovat tästä hetkestä elämässäni. Kuulumisia hiljaisilta ajoilta pujottelen tulevien postausteni sekaan, kunhan vaan saan kaiken puettua sanoiksi.



Vuosi sitten muuttuneen parisuhdetilanteeni johdosta minulla on nyt aikaa, paitsi itselleni myös ystävilleni. Oman elämän ja itseni uudelleen kokoamisen myötä jaksan taas rakastaa läheisiäni ja tuottaa heille iloa arjessa. Toki tämä "uusi minä" on myös vihastuttanut ihmisiä, olenhan kuitenkin heidän silmissään muuttunut jonkin verran. Oikeasti olen vain oma itseni nyt. 


Uusimman harrastukseni Geokätköilyn myötä, olen jälleen rakastunut tähän Suomen kauniiseen ja monipuoliseen luontoon. Miten ihmeessä olinkaan voinut unohtaa, miten paljon rakastan metsässä liikkumista ja luonnon kauneutta? Nyt olen saanut sen takasin ja sitä ei enää kukaan voi koskaan viedä minulta pois.


Tänä kesänä (tällä pitkällä lomallani) aion todella nauttia jokaisesta auringonsäteestä..


.. ja jokaisesta sadepisarasta.

Aion nauttia tästä elämästä ja tämän minun omanlaiseni arjen ihanuudesta.



***


Jatkan höpinöitäni taas mahdollisimman pian, 
kiitos kun luit tämän ja toivottavasti jaksat lukea vielä seuraavankin.


***


*Terhi*

2 kommenttia:

  1. Parasta sinussa on nyt ja on aina ollut sinä itse. Olen onnellinen puolestasi, että olet löytänyt parhaan puolesi jälleen. ❤

    VastaaPoista
  2. Kiva kun olet tehnyt paluun. Toivon sinulle ihanaa kesää ja vapautta ja rohkeutta omana itsenäsi olemiseen.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit lukaisemassa höpinöitäni.